Ketteryys ja Tiedolla Johtaminen – Agile BI? That’s It?

Mitä tarkoittaa ketteryys Tiedolla Johtamisessa? Mitä tarkoittaa ketteryys Business Intelligencen (BI) soveltamisessa tiedolla johtamisessa (Agile BI)?

Tässä kirjoituksessa siis näkökulman tiedolla johtamiseen tuo ketterä business intelligence. Muut tiedolla johtamisen ulottuvuudet eivät tähän kirjoitukseeni ulotu.

Agile BI” käsittää yleisemmin tunnetusti sellaisia menetelmiä ja tekniikoita, joilla liiketoimintaan raportoinnin ja analytiikan käyttäjille kyetään tarjoamaan yrityksen tietopohja omaan aktiiviseen analyyttiseen käsittelyyn sen sijaan, että tieto tarjotaan vain valmiina raportteina ja analyyseina. Käyttäjät muuttuvat näin nk. passiivisista tiedon vastaanottajista aktiivisiksi analytiikan ja raportoinnin tuottajiksi muodostaen tietopohjasta itse ajan hetkeen tarvitsemansa poiminnan tiedosta ja muotoilevat haluamansa raportin ja analyysin. He voivat myös jakaa omia tuotoksiaan esimerkiksi työryhmässä toisilleen. Jotta tämä olisi mahdollista, tulee organisaation muodostaa oikea tietopohja, prosessit ja kyvykkyys, myös osaaminen, tällaiseen toimintaan tuottavasti ja tuloksekkaasti.

Käytin edellä tarkoituksella termiä Agile BI, koska käännettäessä tietyn merkityksen saaneita termejä Suomen kielelle, kuten nyt ”ketteryys business intelligencessä”, myös sisältö muuttuu, ja käsite on määriteltävä uudestaan.

Minä käsitän ketteryydellä tässä yhteydessä muutakin kuin tuon edellä kuvaamani.

Organisaation ketteryys tiedolla johtamisessa ei ole pelkästään, tietenkään, liiketoiminnan tietotyön muuttamista itsepalvelupohjaiseksi, vaikka itsepalvelu (Ad-hoc analysis) on jokseenkin pakollinen komponentti kokonaisuudessa.

Ohjatulla analytiikalla, esivalmistelluilla raporteilla ja analyyseillä, analyyttisillä työpöytäratkaisuilla, on keskeinen paikkansa tiedolla johtamisen valmiuksien tuottamisessa.

Ketteryys (Agility) on tunnettu käsite, kun puhutaan ketterien menetelmien soveltamisesta tietojärjestelmien määrittelyissä ja toteutuksissa. Tämä samainen ketteryys on tarpeen käsitellessämme organisaation kyvykkyyttä ketterään business intelligenceen. Yhdistäessämme tämän näkökulman ylempänä kuvaamaani Agile BI:hin, tarkoittaa ”Ketterä BI” organisaatiolle kyvykkyyttä lähes samaan nopeuteen esille nousseesta tietotarpeesta sen valmiiseen toteutukseen kuin Agile BI käyttäjän itsepalvelutoimintona. Haastavaa. Kyllä. Mutta välttämätöntä. Kyllä.

Ollessamme ketteriä, ja samalla ammattimaisia, emme oikaise määrityksissä, tietoturvassa, ylläpidettävyydessä, skaalattavuudessa, emmekä halua organisaatiossa tuotettavan ketterästi moninkertaisesti samoja päällekkäisiä ja rinnakkaisia ratkaisuja. Ohjaamme organisaation tietotuotantoa strategisesti valittuihin suuntiin ja ohjaamme syntyviä kustannuksia kiireisimpiin ja tuottavimpiin kohteisiin. Ja samalla pyrimme valinnoissamme johdonmukaisesti ketteryyttä edistäviin valintoihin.

Pilvipalvelut ovat mahdollisuus saavuttaa liiketoiminnalle huomattavaa ketteryyttä. Uusien ominaisuuksien käyttöön saaminen ei edellytä asiakasyritykseltä pitkiä tietojärjestelmien rakentamisvaiheita.

Pilvipalveluiden (Cloud computing) vaikutus liiketoiminnan ja tiedolla johtamisen tukeen on suuri erityisesti pienillä ja keskisuurilla yrityksillä ja organisaatioilla. Parhaimmillaan pilvipalveluilla IT:n kompleksisuutta pienennetään ratkaisevasti ja käyttöön otettavat ratkaisut ovat hyvin kustannustehokkaita. Pilvipalveluihin siirtymisen hyötyjä ovat tähän asti laskeneet monissa tapauksissa palvelujen implementointi- ja jakeluprosessien mutkikkuus ja automatisoinnin ongelmat. Kun palvelun tuottaja on nämä saanut ratkaistua, tulevat hyödyt suoraan asiakasyrityksen liiketoimintaan. – Aiemmin vain suurten ja keskisuurten organisaatioiden herkkuna olleet nykyaikaisen raportoinnin ratkaisut ja edistykselliset analyyttiset tiedolla johtamisen tuen ratkaisut tulevat nyt vauhdilla entistä pienemmille organisaatioille mahdolliseksi. Samalla myös isojen organisaatioiden ratkaisukenttään tulee ketteryyttä ja uudenlaista tehokkuutta hyötyjen ja tuottojen tavoittamiseen.

Mobiliteetti tiedon hallinnassa on ketterän liiketoimintajohtamisen edellytys tänä päivänä – korkean tietoturvan toteuttava mobiliteetti. Oikeanlainen ketteryys ei toteudu, jos mobiilissa käsiteltävänä oleva tieto ei ole halutun vahvan tietoturvan piirissä.

Ketterä tiedolla johtaminen vaatii tuekseen kaksisuuntaisen informaation kulun. Tässä ei ole eroa muihin liiketoimintaprosesseihin. Itse asiassa tiedolla johtamisen ratkaisuja ja prosesseja ei tulisi liikaa erotella muusta liiketoiminnasta esimerkiksi tuottamalla johtamiseen tietoa yksisuuntaisesti ja muista erillisillä järjestelmillä. Johtaminen on kommunikointia, ja ketterä johtaminen vaatii ketterää kommunikoinnin tukea käytetyiltä tietojärjestelmiltäkin. Tarvitaan mahdollisuus integroituun luonnolliseen ja helppoon takaisinviestintään (write-back ability). Ja tässä en tarkoita pomppaamista erillisestä raportista sähköpostiin.

Ketterä Tiedolla Johtaminen – kyvykkyys ketterällä BI:llä

  • Strategia
  • Tavoitteet
  • Suunnitelmat
  • Priorisoidut toimenpiteet – Nopeat ja kestävät hyödyt, ja tuotot #1
  • Ketteryys liiketoimintasuunnittelussa – Toimenpiteiden suuntaus
  • Ketterä priorisointi
  • Ketterä toteutus
  • Johdonmukainen tiedon hyödyntäminen
  • Hyötyjen ja tuottojen mittaaminen

 

Petri Hakanen – Kirjoittaja on tietoammattilainen, johtaja, ja Tiedolla Johtamisen puolestapuhuja ja toteuttaja – Konsultti käytettävissäsi, johtaja vuokrattavissasi

 

Published on: Nov 2, 2013 / Petri Hakanen