Tiedolla johtaminen – Johtamisen paluu

Miten tiedolla johtaminen toteutetaan Suomalaisissa organisaatioissa? – Kuinka johto ja johtaminen ovat läsnä tiedolla johtamisessa? – Kuinka johtaminen toteutuu tiedolla johtamisessa?

Luettuasi tarinan loppuun, voit palata tähän ja katsoa myös Luottamuksen johtaminen – Ihmislähtöistä suorituskyvyn ja kehittämisen johtamista.

Edelliset kysymykset johdattelevat tarinaan, josta kirjoitan muutamia ajatuksia tänne verkoille. Kirjoittelen sitä mukaa, kun tarina muodostuu – kanssanne kypsytellen. Toki otan hieman etunojaa mielipiteilläni, provokatiivisestikin. Samalla kypsyttelen suunnitelmiksi kysely-/tutkimussarjaa, jotta virikkeet ja faktat eivät kesken loppuisi.

Miksi? – Koska, olen vahvasti sitä mieltä, että tarinaa ei ole loppuun kirjoitettu. Lukuisista erittäin ansiokkaista kirjoituksista, tutkimuksista, hallintamalleista ja tiedolla johtamisen ja tietojohtamisen käsikirjoista huolimatta ei näistä mielestäni löydy edelleenkään juonen loppuosaa, tai näkökulmasta riippuen ensimmäistä lukua – joka nivoo johtamisen ja päätöksenteon todellisena suorittamisena tietojohtamisen ja liiketoimintatiedon hallinnan ratkaisutuotantoon.

En harrasta tällaista toki ”vain” tutkiakseni mielenkiintoista asiaa. Samalla syntyy uusia työkaluja ja työtapoja puuttuville osille, ja vanhoista hyvistä edelleen kehittäen tavoitellun tuloksen paremmin tuottavia. – Tutkien, pohtien, ja tuloksia tosielämässä jatkuvasti koestaen.

Jäsennän korkealla tasolla kohdetta seuraavalla kuvalla.

Tiedolla johtaminen ja Päätöksenteko Petri Hakanen

Havainnollistan ”ongelmaa” eli tutkimuksen kohdetta seuraavaksi muutamalla esimerkin omaisella suoralla lainauksella eräistä edellä viittaamistani ansiokkaista kirjoituksista, jotka esittävät omasta mielestäni hyvällä tavalla sen ”kappaleen”, johon tarina tähän mennessä loppuu.

(1) http://www.sitra.fi/yhteiskunta/tiedolla-johtaminen – Sitra – Yhteiskunta : Kun olemassa olevaa tietoa voidaan jalostaa nykyistä paremmin, siitä saadaan merkittävää hyötyä päätöksenteon ja suunnittelun tueksi. Tiedolla johtamisella varmistetaan, että sosiaali- ja terveystoimen johdolla on päätöksenteon tukena tuorein ja laadukkain tieto menneisyydestä, tästä hetkestä ja tulevaisuudesta.

(2) http://www.tut.fi/novi/mittaaminen-luo-pohjaa-tiedolla-johtamiselle/Mittaaminen luo pohjaa tiedolla johtamiselle.22.3.2014 by Harri Laihonen : Tiedolla johtaminen on ajankohtainen termi, joka viittaa nimenomaan olemassa olevan informaation aktiivista valjastamista toiminnan kehittämiseen. Tiedolla johtaminen tarkoittaa esimerkiksi mittaustulosten perusteellista analyysia, yksittäisten mittareiden välisten riippuvuuksien ja syy-seuraus-suhteiden tulkintaa ja toimenpiteiden tekemistä kerätyn informaation pohjalta.

(3) http://www.tut.fi/novi/tiedolla-johtaminen-ei-ole-tyhja-iskulause/Tiedolla johtaminen ei ole tyhjä iskulause.28.10.2013 by Harri Laihonen : Tiedolla johtaminen viittaa faktapohjaiseen päätöksentekoon sen sijaan, että toimittaisiin liiaksi intuition tai tunteiden perusteella. Merkittävät päätökset tulisi pystyä tekemään fakta- ja järkiperustein, vaikka kaikessa päätöksenteossa on toki jossain määrin tunteita mukana. Meille tiedolla johtaminen tarkoittaa erityisesti tiedon hyödyntämistä – toimintatapoja, joilla tietoa jalostetaan ja käytetään toiminnan kehittämisessä ja päätöksenteon tukena. Usein huomio keskittyy liiaksi tietojärjestelmiin sekä tiedon keräämiseen ja tuottamiseen – käyttäminen unohtuu. On turha puhua tiedolla johtamisesta, jos tieto ei vaikuta toimintaan. Tiedosta ei synny arvoa, jos sitä ei käytetä. Tiedolla johtamisesta syntyy helposti näennäiskehittämistä – tiedonkeräykseen voidaan valjastaa loputon määrä ihmisiä ja tietojärjestelmiä. Tiedolla johtaminen on ennen kaikkea asenne- ja kulttuurikysymys: tiedolla johtamisessa vastuu olennaisen tiedon omaksumisesta ja hyödyntämisestä on päätöksentekijällä.

(4) https://wiki.julkict.fi/julkict/projektit/sote-tietojohtaminen/tiedolla-johtamisen-kasikirja-pdf/view – JulkICT, Sote-tietojohtaminen – Tiedolla johtamisen käsikirja: Tiedolla johtaminen tukee sekä palvelujen järjestämisen että tuotannon sekä sisäisen toiminnan kehittämistä. – Aidoimmillaan tiedolla johtaminen on sitä, että huomioidaan päätöksenteossa kaikki toiminnan osapuolet; heidän tarpeensa, panostuksensa ja hyötynsä. – On itsestään selvää, että jos päätöksentekijöillä on käytettävissä tarvittava oikea ja ajantasainen tieto, voidaan tehdä huomattavasti parempi päätöksiä ja kehittää toimintaa aivan eri tavoin kuin puutteellisen tiedon varassa toimien. – Johdon tulee sisäistää tiedon merkitys ja johdon tulee sitoutua Tiedolla johtamiseen. – Tiedolla johtamisjärjestelmiin liittyvät hyödyt ovat: välittömiä (kustannushyötyjä) tai välillisiä (paremman tiedon avulla voidaan toimintaa kehittää ja tehdä parempia päätöksi, jotka taas lisäävät palvelutoiminnasta saatavia hyötyjä sekä parantaa hyöty/kustannussuhdetta).

(5) http://www.kunnat.net/fi/palvelualueet/kuntajohtaminen/johtamisen_valineet/Sivut/default.aspx – Kunnat.net – Kuntajohtaminen – Tiedolla johtaminen : Tiedolla johtaminen mahdollistaa sen, että erilaiset näkökulmat, vaihtoehdot ja riittävä informaatio otetaan johtamisessa ja päätöksenteossa huomioon. Tiedolla johtaminen edellyttää, että kootaan johtamisen ja päätöksenteon tueksi tilannetta tai ilmiötä kuvaavat faktat. Tieto ei kuitenkaan ole koskaan yksiselitteistä, vaan sen käyttö edellyttää riittävästi keskustelua ja vuorovaikutusta. Näin sen perusteella voidaan tehdä yhteisiä tulkintoja ja johtopäätöksiä. Silloin sen merkitys muuttuu tiedon jakamisesta tiedolla johtamiseksi. – Kunnissa voidaan tukea tiedolla johtamista luomalla sellaisia prosesseja, jossa kunnan eri toimijat yhdessä kokoavat tietoa ja jalostavat sitä päätöksentekoprosessia varten. Myös erilaisilla työvälineillä voidaan tukea tiedolla johtamista.

(6) http://villetolvanen.com/2013/06/19/tiedolla-johtamisen-paluu/ – 19.6.2013 by Ville Tolvanen – Tiedolla johtamisen paluu : Tiedolla johtaminen tekee paluun. Tähän asti on puuhasteltu järjestelmähankkeiden kanssa, joiden päätavoite on ollut yhdistää ja kehittää yritysten sisäisiä johtamisjärjestelmiä. – Ongelmana on ollut numerotiedon yhdistäminen johtamiseen. Kuinka moni suomalainen organisaatio on aidosti tiedolla johdettu strategisella tasolla? Väitän ettei yksikään. – Tilanne muuttuu täysin kun siirrytään asioimaan sähköisiin kanaviin ja laitetaan maksaja ekosysteemin keskiöön. Asiakas- ja asiointikokemus ratkaisee. Jo nyt kansainvälisissä palveluissa on nähtävissä kuinka asiakastieto johtaa asiakaskokemusta. – Tiedolla johtaminen muuttaa vihdoin koko liiketoimintaan. – Tarjoama kasvaa räätälöidyksi ehdotukseksi, hinnoittelu muuttuu dynaamiseksi, promootiot henkilökohtaiseksi ja jakelu asiakasprofiilin mukaiseksi.

Tiedolla johtaminen ja Päätöksenteko Petri HakanenMitä tämä tarkoittaa? – Kuvassani jäsennän tiedolla johtamisen ja liiketoimintatiedon hallinnan sisäkkäin, erillisinä. Liiketoimintatiedon hallinta on tiedon tuottamista esimerkiksi mittareiksi ja raporteiksi, ja se pitää sisällään erilaiset tiedon ja kehittämisen hallintamallit ja arkkitehtuurit. Mielestäni tietojohtaminen on myös pitkälti tähän samaan kontekstiin istuva. – Sitten on johtaminen. Haluan korostaa johtamista aktiivisena suorittamisena, päätöksinä ja niistä seuraavina pieninä tai laajoina toimenpiteinä, lyhytvaikutteisina tai pitkäkestoisina toimenpiteinä. Mielestäni tiedolla johtaminen, se varsinainen johtamisen osuus, pitää sisällään toimenpiteestä päättävien henkilöiden toimesta toimenpiteiden johtamiseen tarvittavan tiedon määrittämisen; siis johtamiseen tarvittavan tiedon määrittämisen jatkuvana päätös-toimenpide –kohtaisena sarjana. Tämä on aktiivisen tiedolla johtamisen startti.

Valtaosa tämän hetken tiedolla johtamisen määrityksistä pitää sisällään jollain tasolla strategiasta johdateltavat mittarit ja tarpeet, mutta jättää auki tuon varsinaisen johtamisen tapahtumasarjoina. Liiketoimintatiedon hallinnan suunnasta vaihe nähdään tavallaan yhtenä suoritteena vaatimusmäärittelynä, jonka jälkeen toteutus ”sukeltaa” liiketoimintatiedon ja tietojohtamisen ja business intelligencen prosesseihin. Tuotoksena tulevat sitten määritellyt tiedot, jotka valtavirta esittää mahdollisuutena tehdä parempia päätöksiä. Tuotetun tiedon pohjalta toivotaan syntyvän parempia päätöksiä. Lisäksi tiedolla johtamisen kehittämiselle pyydetään johdon tukea ja ymmärrystä, sekä peräänkuulutetaan tiedolla johtamiseen kulttuurimuutosta. – Nyt olemme asian ytimessä, siis itse ratkaistavassa ongelmassa. – Näen, että määrittelemällä ja ”tuotteistamalla” tiedolla johtaminen päätös-toimenpide –sarjoina erityisesti tässä tapauksessa toimenpiteiden johtamiseen liittyvään tietoon keskittyen, ratkaisemme kulttuurikysymyksen, ja samalla myös tuo johdon tuki on hallussa. Johtaminen ei ole enää tuotetun tiedon abstrakti toivottu hyväksikäyttäjä, vaan johtaminen toimenpiteinä on itse keskiössä sekä alussa, lopussa, että keskellä. – ps. En näe erityistä tarvetta pyrkiä määrittelemään johtamista prosesseina, en ainakaan ”ennakkotehtävänä”, jolle tuotettaisi esimerkiksi prosessimittareita, vaan päätöksinä ja toimenpiteinä, joita syntyy johtamistapahtumissa ”jatkuvana virtana”.

Olen myös piirtänyt kuvaan päätöksenteon erikseen. Mielestäni tämä helpottaa varsinaisen tekemisen positiointia ja määrityksiä. – Kun määrittelen päätöksenteon hieman erilleen johtamisesta, saa esimerkiksi lausahdus ”tiedolla johtaminen on tiedon tuottamista parempia päätöksiä varten” tarkempaa jäsennystä. Voimme jakaa esimerkiksi päätöksenteon varsinaiseen johtamistapahtumaan liittyväksi, ja voimme positioida tiedon avulla automatisoidun päätöksenteon eri kohteeksi.

Mitä tarkoitan edellisellä? – Ylempänä lainaan mm. Ville Tolvasen kirjoitusta asiakastieto johtaa asiakaskokemusta. Tämä on suosittu näkökulma etenkin big datan maailmassa. Voimme tuottaa uusilla tiedoilla ja uusilla tietolähteillä entistäkin tarkempaa analyysiä ja kykenemme esimerkiksi automatisoimaan päätöksentekoa tietoon pohjautuen aina vain yksilöllisemmin, jopa heti asiakaskontaktissa esimerkiksi verkkopalvelussa. – Haluan nyt erottaa päätöksenteon ja päätöksiä tekevät järjestelmät johtamisesta. – Johtamista ja tiedolla johtamista on esimerkiksi edellisessä esimerkissä ollut se vaihe, kun palvelun tuottamisesta on tehty päätös, ja käynnistetty tarvittavat toimenpiteet. Johtamista ja toivottavasti myös tiedolla johtamista on se, kun kyseisiä toimenpiteitä seurataan aktiivisesti tietoon pohjautuen ja tehdään tarvittavia toimenpidepäätöksiä. – Mutta itse tieto ei johda. Eikä järjestelmä johda. Ihminen johtaa. Emme johda esimerkiksi asiakasta, emmekä varsinaisesti asiakkaan kokemustakaan. Johdamme päätöksiä palveluumme liittyvinä. Tiedon avulla voidaan automatisoida päätöksentekoa. Emme kuitenkaan automatisoi johtamista, jonka suorittavat ihmiset organisaation kaikilla päätöksenteon tasoilla. Siis selkeyden vuoksi, jotta voin määritellä tarkemmin itse toimenpiteet ja tiedon käyttötarkoituksen johtamisessa, haluan pitää hieman erillään johtavan päätöksenteon ja järjestelmiin automatisoidun päätöksenteon. – Kaikki päätöksenteko ei ole johtamista.

 

Johtaminen tekee paluun tiedolla johtamiseen !

 

Muutamia “kalvosarjoja” löydät täältä: http://www.hakanen.eu/strategia-studio-slideshare/

Katso myös: Luottamuksen johtaminen – Ihmislähtöistä suorituskyvyn ja kehittämisen johtamista

qr-koodi Petri Hakanen käyntikortti

Kirjoittaja on yrittäjä ja konsultti Petri Hakanen Oy:ssä ja toimii tietojohtamisen osaamisyhteisön TDWI Finlandin puheenjohtajana – tietoammattilainen, johtaja, ja Tiedolla Johtamisen puolestapuhuja ja toteuttaja – Konsultti käytettävissäsi, johtaja vuokrattavissasi.

 

Published on: Jul 13, 2014 / Petri Hakanen